Blondius on sisäinen mielentila

Musta alkaa pikkuhiljaa muotoutua melkonen blondi! Tai ainakin se sisäinen blondi kurkistelee aina välillä jostain nurkan takaa. Pari tosi pahaa blondia on jo tässä viimesen vuoden aikana tapahtunut, viimesin Tampereella. Ensimmäisestä on melko kauan, mutta kerron sen silti:

Tilanne oli se, että oltiin elokuussa Marjon kanssa lähdössä reissuun. Kauheen tohkeissamme lentokentällä sählättiin - mulla tietysti aivan kamala krapula päällä. Yhdessä tuumin mentiin kauheeseen jonoon kakkosterminaaliin. Siinä sitten oltiin höpötetty herkeemättä ja jonotettu yli puoli tuntia, ja oltiinkin jo melkein hollilla, että päästäis chekkaukseen. Yhtäkkiä mä kysyin Marjolta, oliko se kattonu taululta, että se paikka todella olis meidän jono. No ei ollu, enkä ollu minäkään. Käväsin sitten tarkastamassa tilanteen - ja niin ku varmaan voitten arvata: väärässä jonossa seistiin. Äkkiä nelosterminaaliin, ja siellä yhtä kauhee jono. Se siitä ajoissa kentällä olosta. Tosi ryhmymatkalaisia.

Toinen blondikommellus sattuikin sitten Tampereella pitkänäperjantaina. Oltiin Samin kekkereissä, pirun väsyksissä. Kerrankin mä olin sitten about ensimmäinen, joka poistui paikalta, jo yheltätoista. Käveltiin Mirkkan kanssa majapaikkaan, joka ei onneksi ollu kovin kaukana. Perille päästiin, mutta ulko-ovella mä kaivoin avainnipun laukusta ja aloin kiroilla, että oon ottanu siitä tän paikan avaimen irti. Ei siis ovi auennu. No, onneks matka bilemestaan ei ollu pitkä, joten kävelin takasin (kengät hankas) ja kävin hakemassa Ricolta avaimet. Sitten kävelin taas kämpille (kengät hankas entistä enemmän, prkl). Takasin päästyäni tajusin, että olin aikasemmin runkannu väärää ovea. Mirkka oli jo päässy rappukäytävään ja istu siellä raamit kaulassa (oli saanu ne vilen luvalla ottaa sieltä bileistä). No, nyt oli kuitenkin avaimet. Mutta pahin seuraa vielä: sitten tajusin, että OLIHAN MULLA SE AVAIN. Ei mulla sellasta ura-avainta omissa avaimissa edes ole!! Siis tosiblondi iski taas. Omaa tyhmyyttäni siis kävelin reippaasti ulkoilmassa. Huh huh