Mikä maailman mahti sai taas minut menemään ostoksille Ikeaan, tuonne saatanan (tai jonkun ruotsalaisen) keksintöön ihmiskunnalle. No mutta kun... makkariin pitää saaha enemmän tilaa leveemmälle sängylle, mikä tarkottaa helvetillisen ison työpöydän vaihtoa kaposempaan. Sellaisen olin sitten onnistunu bongaamaan Ikean nettisivuilta. Ja ei, älkää kysykö, miksi ees menin sieltä tsekkaamaan. Kerrottakoon vielä kaikille maailmanpelastajille, että entinen hyväkuntoinen pöytä saa vielä hyvän kodin Tampereelta.
Enivei, eilen sitten töitten päälle ajoin sinne helvetin esikartanoon. Aasiakkaita ei onneks ollu kauheesti, mutta kyllä ne vähätkin eessä kutvoili niin, ettei ohi meinannu päästä. Ja minä kun tiesin, mitä olin hakemassa, joten en jääny sinne hiimailemaan ja kattelemaan. Eipä siinä mittään, pöytä löyty - eikä sitä ees itte tarvinnu käydä hakemassa niistä kymmenen kilometrin hyllyistä vaan sain palvelutiskiltä puketin kärriin. Se jopa mahtu ilman ongelmia autoon.
Kotosalla sitten ensin purkaa ähersin entisen pöydän. Muistukin mieleen, että se oli ehkä maailman vaikein kasattava (ei Ikean tuotantoa). Jotta onnea vaan Tampereelle... eihän mulla tietenkään mitään ohjeita enää tallessa ole, ja tuossa on noin miljardi pientä osaa, joista sitten kasaantuu se avaruusaseman kokonen ´pöytä. Nyt ne osat koristaa sitten seuraavat pari viikkoa mun eteistä, ennen ku lähden taas kohti Tamperetta palaset autossa.
Hiki valu jo tuossa vaiheessa ihan norona ja kellokin oli ties mitä, mutta ei kai sitä malta olla tarttumatta uuteen toimeen. Kyllähän nyt uus pöytä heti pitäis saaha kasaan.
Sen oon aina sanonu, ja sanon yhäkin, että Ikean huonekalut on kyllä helppoja koota (kyllä, olen ostanut niitä ennenkin). Niin oli tämäkin... tai siis olis ollu,
jos paketissa olis ollu
kaikki tarvittavat osat mukana. Ehkä se kuitenkin oli liikaa pyydetty, kun muuten hommat olis hoitunu tuosta noin vaan. Sellanen pieni juttu ku laatikoitten kiskot sieltä puuttu kokonaan. Eli sain siis pöydän ja levyn alla olevat laatikot kasattua, mutta ne ei vielä voineet kohdata toisiaan.
Nooh, tänään sitten kuittien ja ohjeitten kanssa paluu Mordoriin. Eipä siinä mittään, poika tuli pienoisen odottelun jälkeen kiskojen kanssa - pahoitteli, kun yks niistä oli vähän erivärinen. Mistä lie nekin keräilly, mutta eipä se kiskojen väri minnekään näy.
Töitten jälkeen sitten innoissani kiiruhdin kiskojen kanssa pöydän luo, että kohta on kaikki valmista ja saa rojut viereksimästä laatikoihinkin. Ja voijumalanvitunperse mitään saanu! Kyllä ne kiskot ihan oikeen näköset oli, mutta sellanen pikkujuttu niissä mätti, että olivat noin 15 senttiä liian pitkät. Että olispa ollu tosi hienon näköstä, jos laatikot rojottais itse asiassa koko ajan auki. Tuossa vaiheessa alko jo silleen pikkasen nyppiä; kello oli kuiteen sen verran, että vielähän tuo paikka olis auki. Joten ei kun vaan taas Juketsun nokka kohti Vantaata. Savu ei sitten noussu ajoneuvosta vaan ajajasta, sellaseen raivoon sain itteni potkittua.
Illan pintaan paikalla oli tietysti ehkä noin yks asiakaspalvelija. Kun vihdoin pääsin sen pakeille, niin räimäsin ne kiskot tiskiin ja kerroin asiani. Muistin myös painottaa, että oon tänään jo
toi-sen kerran tän asian takia täällä. Ja arvaatteko, löytykö sieltä niitä oikeita kiskoja? No ei tietenkään. Ne pitää sit tilata. Uhosin jo, että ettekö perhana voi repiä sieltä jotain vastaavaa pakettia auki ja kaivaa sieltä. Mutta ehkäpä ne puuttuu kaikista paketeista.. mene ja tiedä. Sen verran sentään sain typykän lupaamaan, että ne tulee sitten postissa. Enää en todellakaan ajele sinne... tai saas nyt nähhä. Ihan mielenkiinnolla ootan, MITÄ sieltä postista aikanaan tulee (noin viis päivää kuulemma menee... juujuu, jos marraskuussa alkais perään kysellä).
Hyvitykseks tästä vaivasta sain pari ruokalippua Ikean ravinteliin. Kai sinne pääsee kulkematta sen perkeleen myymälän läpi?? Ja
onneks sentään eivät jotain lahjakorttia Ikeaan tarjonneet. Nimittäin yritän kyllä muistaa seuraavat viis vuotta, että sieltä en mitään osta!
