Kaiken kruunaa aina hysteerisen naisen raivo

Tulipa tuossa viikonlopulle oikein varsinainen kruunu, kun kohtasin erään votakan, jota en ole tavannut reiluun puoleen vuoteen. Edelliseen tapaamiseen liittyi sellasia käänteitä, ettei mulla nyt niin kovin suurta hinkua ole mihinkään kontaktiin ollutkaan. Olin kyllä ajatellu, että jonain kauniina (tai ei niin kauniina) päivänä se kohtaaminen on väistämätön. Ja tulihan siitä sitten ihan mielenkiintoinen...

Istuskeltiin ihan rauhassa kavereitten kanssa, kun tämä kyseinen daami tuli naama punasena huutaan siihen kaikenlaista. Sinänsä huvittavaa, että en ollu tyyppiä edes huomannu ennen tuota, joten en todellakaan ollu ehtiny noteerata häntä. Ja syyllistäminen alko sillä, että etkös sää ny ees voi moikata mua? No kas, kun en ollu ehtiny häntä huomaamaan, vaikka t i e t e n k i n olis pitäny paikan kuningattaren tajuta saapuneen paikalle. Toki tuohon taisin ite mainita, että eipä mulla nyt suurta tarvetta siihen moikkaamiseenkaan ole. Sitten lähti huutomyrsky käyntiin. Sitä ei oikeestaan pystyny seuraamaan ku suu ammollaan, koska mukaan vedettiin jo lähisuvun sairastapauksetkin. Nekin vissiin sitten johtuu tästä, ettei me enää olla väleissä? Mitä suurimmalla todennäkösyydellä joo... Vielä ehkä olisin ymmärtäny nämäkin, onhan tuollasessa tapauksessa tunteet vissiin pinnalla, mutta episodi loppui sitten mukavasti siihen, että vosu läimäsee minuu. Että morjensta vaan. Ei saatu kuitenkaan mitään cat-fightia siitä aikaseksi, eikä onneks mitään vammojakaan ole näkyvissä. Mutta tuollasen lämpimän tapaamisen jälkeen kyllä voinemme pysytellä ihan kunnon välimatkan päässä toisistamme. Esim. sellanen vähintään 10 km on varmaan sopiva.