Hirvee kankkunen!
Tyypillistä sunnuntaita täällä viettelen. Pää hajoo, kun krapulakeiju on käyny kylässä. Niin, viikonloppunahan EI pitäny lähteä minnekään. Perjantai menikin ihan kotosalla, mutta eilen ex tempore -lähtö terassille, kun Marjo ja Tapsa kävi mulle soittelemaan. Istuskeltiin parillakin terdellä, sitten siirryttiin Pub Peteen, josta Pataässään, kun Sami ja Katja sieltä soittelivat. Siitä paikasta mä en kyllä tykkää! Mentiin sitten Iltakouluun (taksilla tietysti) koko remppa. Sittenpä Teemu tekstitteli olevansa Ilveksessä, jonne Tapsan kanssa pamautettiin (ihme, tällä kertaa metrolla). Seuraavaksi suunta Baseen, jonne tuli myös Ponu ja joku sen kaveri.
Ja tokihan sitten minun piti vielä Ricksiinkin päästä.
Että tämmönen koti-ilta... Niin, tultiinhan kyllä viiden aikaan aamulla meille Tanen kanssa. Kuunneltiin taas naapureiden iloks hiukkasen metallia.
Nyt ei oo häävi olo!
Oon tässä katellu joululomamatkoja. Eilen puhuttiin Marjon ja Tapsan kanssa, että kaipa siellä Turbossa pitää käydä naamaansa näyttämässä. Kaks viikkoa taitaa kyllä meikäläisen osalta jäädä haaveeksi, kun työ taas haittaa vapaa-aikaa. 25.12. ei ole lähtöjä millään firmalla, ja joulu pitää kuulemma olla Suomessa. Jouluaattona kyllä lennetään! Uskomatonta.
Huh, nyt tulee tuskan hiki, pitää äkkiä päästä soffalle.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home