Sika & Porno -voittaja!!
Olenpa jälleen Helsingin hellässä huomassa. Tänä aamuna oon jo kerenny käydä vaihattamassa autoon peilin (ks. aikasempi päiväkirjamerkintä, miksi), ostamassa vitturättejä ja työlaukut, kattelemassa kenkiä. Ja ajatella - tämä kaikki maanantaiaamuna Savonlinnan reissun jälkeen. Yleensä maanantaina on aivan puhki ja väkisin saa ittensä edes iltapäivällä duuniin.
Savonlinnan ryhmyreissu meni mukavasti. Perjantaina siis menin jo sinne. Oltiin kattomassa Viilto-nimistä bändiä siinä illalla ja myöhemmin vielä jossakin toisessa juottolassa ihan kivassa hiprakassa. Lauantaina mulla jäi juominen vähemmälle, närästys oli niin armoton. Sillon ei kateltu bändejä vaan pornoa. Välillä grillattiin ja samalla jokainen nautti itse päättämiään määriä alkoholituotteita.
Tällä kertaapa myös pokaali John Holmes -filmistä tuli mukana Helsinkiin. Lähinnä perusteena oli armottoman hienot tekstitykset, jotka meidän filmissä oli (esim. pitää tekstittää Aahhhhhh! Mmmmmhh! Ohhhh! - hauskaa). Ja ensi vuoden filmien teemaks valittiin SM, mikä tietysti meikäläisen "sydäntä" lämmittää. Ensi vuoden Sika & Porno jääkin sitten mahdollisesti viimeiseksi lajissaan.
Nytpä sitten pitäis alkaa töihin. Yritän vielä tänään illalla laittaa Savonlinnasta muutaman kuvankin nettiin.

1 Comments:
Kukkuu??
Lähetä kommentti
<< Home