Mähän varotin...
..siis että päivitän vain päiväkirjaa viikonlopun. Löytyi meemi (täältä), jossa katsellaan taaksepäin
1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Enpä muista, että olisin jotain erityistä tehnyt uutta.. Nooh, harrastin seksiä italialaisen kanssa vuoden ensimmäisenä päivänä (ja sama toistui myös seuraavan vuoden ensimmäisenä päivänä..)
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Aloitin "tupakkalakon" (eli vain kolme tupakkaa päivässä). Se kesti inasen yli kuukauden. Enemmän en lupauksia tälle vuodelle ole tehnyt - enkä uudelleen tuotakaan.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?Ei tietääkseni
4. Kuoliko kukaan läheisesi?Ei muistaakseni - onneksi
5. Missä maissa kävit? Virossa, Turkissa, Saksassa ja Espanjassa
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?Enemmän vapaa-aikaa - ja enemmän rahaa, jolla viettää sitä vapaa-aikaa.
7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?öööh, muistan kyllä kaikki päivämäärät, mutta en sitä, mitä niinä päivinä on tapahtunut.. Ehkäpä 1.10.2005, kun Sentenced haudattiin, niisk
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Eipä ne kovin suuria ole koskaan olleet. En tiedä.. Ehkä se, että selvisin suhteellisen täysjärkisenä työpaikan muutoksista.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Ei sellaisia ole, ei ainakaan myönnetä!
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? En mistään vakavammasta.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Jokainen olut
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?Lähinnä omani sekä suurimman osan kavereista. Myös liian pitkäaikaisen sänkykumppanin tapa laittaa välimme täysin poikki ja morkata uutta tuttuani sai hymyilemään
13. Kenen käytös masensi?Em. henkilön
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?No johan on vaikea - hauskan pitoon, keikkoihin, festareihin, matkusteluun
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?Jokaisesta iiihanasta matkasta. Loppuvuodesta myös eräästä miespuolisesta turilaasta.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005? Sentencedin End of the Road
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:a) onnellisempi vai surullisempi?
Toivottavasti vielä onnellisempi
b) laihempi vai lihavampi?
Heheh, laihempi tahtoisin olla --> totuus: varmaan vielä 10 kiloa lisää
c) rikkaampi vai köyhempi? Tasoihin taitaa mennä
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?Matkustelleeni ja levänneeni
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?Stressanneeni työasioista
20. Kuinka vietit joulua? Isin ja äitin uudessa talossa, mukana myös systeri. Tänä vuonna rauhallisesti ilman hössötystä. Ja tapaninpäiväksi Inglesiin Marjon kanssa
22. Rakastuitko vuonna 2005?En, ihastuin kyllä.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?Dääääm, en kyllä laske!! Olihan niitäkin.. Yli kaksi, alle 20 varmaan.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?Big Brother (valitettavasti)
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En ylipäätään vihaa ketään - liian vahva tunne ihmisille annettavaksi.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?Varmaan Lemmyn elämäkerta.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?Tulikohan Pain Confessor v. 2005 - ei, kyllä se oli jo edellinen vuosi.. Täytyy sitten heittää Stam1na (livenä)
28. Mitä halusit ja sait?Heee-he-heh-hee. Arvatkaa?
29. Mitä halusit muttet saanut?En ainakaan saanut sitä haluamaani tarpeeksi usein. En myöskään saanut uutta työpaikkaa.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
?? Troija (oliko v. 2005?)
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?Rico liimasi mulle tukkaa, tein kakkua, jota syötiin kavereitten kanssa. Sitten siirryin toisten kavereiden kanssa baariin, lensin ulos Tenkasta (jossa hajotin tuopin), lauloin karaokea, riitelin erään miespuolisen henkilön kanssa puhelimessa.. Eikös siinä jo olekin. Olin noin 22 vuotta nuori.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?Mittaamattoman huolettomampi työ
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?Musta. Ja aina ne renttuvehkeet.
34. Mikä piti sinut järjissäsi? Ystävät!
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Panun työt Brüsselissä
37. Ketä ikävöit?Ikävöin harvoin, mutta korstoa välillä syssyllä tuli ikävä.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?Olenko edes tavannut uusia ihmisiä? Ei ainakaan kukaan uusi työkaveri. No hitto, loppuvuodesta Teuvan pariskunta!! Ehdottomasti. Ja Aloe Vera -konsulli Sveitsistä.. ja ehkä sitten Italian ihme (Juujuu Marjo, tiiän että sä et siitä tykänny)

1 Comments:
Nymmä jo haastoin sut uudestaan
Lähetä kommentti
<< Home