tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Ampiaisvaara!!

Helvetti, olis jo talvi!! Kevät on kyllä ihanaa aikaa, tai siis kesä (varsinkin kesäloma), mutta eilen taas tuli muistutus siitä, että auringon mukana tulee noita vittuperkeleen ampiaisia. Ne on muuten maailman tyhmimpiä otuksia!! Kun sellanen lentää esim. partsille tai sisälle, ei se helevetin moukka tajua, että samasta lävestä pääsee poiskin. Eheiiii - pitää surista päin lasia kolmisen tuntia, sitten sattumalta ehkä pääsee aukon kohdalle ja tipahtaa pois. Miksi maailmassa ylipäätään on ampiaisia? Mitä hyötyä niistä on?

Eilen illalla sain ensikosketuksen taas yhteen lepakon kokoseen pörriäiseen. Kaikessa rauhassa istuskelin soffalla ja kattelin leffaa, niin outoa ääntä alkoi kuulua selän takaa. Asiaa hetken tutkittuani huomasin, että pökkyräinen pimpiäinen pöris lattialla. Yritti kiivetä seinää pitkin ylös. A-PU-A, tuli paniikki. En keksiny kelle olisin soittanu (ja mitähän apua siitäkin olis ollu). Joten jouduin rohkaistumaan ja tappamaan sen pedon omin pikku kätösin. Mikä sinällään on jo melko shöy.. Nimittäin hiivin sellanen metrin mittanen sanomalehtipötkö kädessä sitä villieläintä kohti, paukutan sitä puol tuntia pelko persiissä (aina ne hyökkää yllättäin, kun luulee niitten jo kuolleen). Sitten tulee paniikki: enhän mä voi sitä lattialle jättää - varmaan virkois siitä, kun on vasta kolmena kappaleena. En jaksanu ottaa imuria esille. Yleensä nimittäin imuroin kaikki elävät olennot, jotka uskaltaa tulla häiritsemään mun kotirauhaa. Nooh, yritin siis saaha sen elukan sanomalehdelle, sitten äkkiä vessanpönttöön, jonka vedin noin 666 kertaa.

En myöskään ymmärrä, MISTÄ ampiainen oli sisälle tullu. Partsin ovi oli ehkä hetken auki, kun vein pyykkejä ulos. Eikä sillon lennelly mitään. Varmasti sillä on ollu avaimet mun kämppään.

Tänään parvekkeella on käyny tutkimassa useempikin tuon teloittamani tyypin lajitoveri. Yhen päälle meinasin istua, kun se viholainen otti aurinkoa mun parveketuolilla. Olis saattanu vähän pipari turvota! Helvetti, inhottavia otuksia!!