Oi shoppailun ihanuus
Tänään meiän piti Marjon kanssa lähteä muka kuntoilemaan, mutta päätettiinkin lähteä shoppailemaan, kun tuo reissukin uhkaavasti lähestyy. Jumalauta että mä en tykkää ostoksilla olosta! Mutta tänään meni yllättävän hyvin - oltiin oikein kauhistuneita kun huomattiin olleemme vissiin yli neljä tuntia kaupungilla! Toki pariin kertaan istahettiin jonnekin jädelle ja kaffelle (uskomatonta, EI KALJALLE). Ja lähes kaikki tarvittava tuli ostettua. Paitsi perkeleen mp3-soitinpussukkaa etittiin koko päivä - löytyhän sellanen lopulta, mutta kotona huomasin, että se on melkein liian pieni. Että yhä pitäis sit joku pussukka löytää.
Ostin myös juhannuksesta viisastuneena alkometrin. Sen oston yhteydessä vähän nauratettiin Stokkan myyjiä. Ensin paukastiin viihde-elektroniikkaosastolle, koska meiän mielestä alkometrin on pakko sellaselta löytyä. Myyjä (joka oli muuten melkonen eläytyjä) sano, että ei sitä taida täältä löytyä. Hyvä ettei alettu inttää, että onhan se viihde-elektroniikkaa. No uskottiin kuitenkin sen ohjeita ja suunnistettiin neljänteen kerrokseen. Sieltä sitten omituinen vempain (halvin) löytyi. Kun sitten olin sitä kassalla maksamassa, niin myyjä käski lukea ohjeet hyvin, koska alkometri kuulemma pitää aktivoida alkoholilla, jos sen on kauan käyttämättä. Mä tokasin siihen, että sittenhän se on vähän niin ku minä. Vähän tais myyjää hymyilyttää.
Mikähän muuten on se kauan käyttämättä? Päivä? Viikko? Kuukaus? Enpä tullu kysyneeksi, taijan huomenna soittaa Stokkalle.
Nyt sitten tässä vaan odottelen Tuskan alkamista, ylihuomenna tähän aikaan sitä on jo ensimmäinen päivä siellä takana ja arvatenkin minä hirvittävässä humalassa kuitenkin istumassa jossain baarissa (vaikka päätinkin lähteä aina suoraan festareilta kotiin..)

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home