Ryhmymatkat jälleen Suomessa
Ryhmymatkojen heviosasto halpamatkat on saapunut takaisin Suomeen Saksan maalta. Reissu meni oikkein mukavasti. Päästiin ajallaan Saksaan (bisnesluokassa), siellä autoilu onnistui, vaikkakin käytettiin 75 kilometrin matkaan 275 kilometriä! Kartanlukija ei ihan pysyny kartalla. Mutta ei hätää, ei meillä kiirusta minnekään ollu.

Festareilla oli tietysti paljon turilaita. Ja hirveen paljon saksalaisia! On niitäkin joka paikassa. Musiikki oli messevää, vaikkakaan mitään suuria helmiä ei päähän jääny. Naurettavaa sanoa, että positiivisimpia yllättäjiä oli ensimmäisenä festaripäivänä Scorpions. Keikan aikana join niin paljon kaljaa, että seuraavana päivänä kaljakiskan myyjät kyseli kuulumisia.. Ehkä juomanopeudesta kertoo se, että turkulainen Jere lipitti yhtä olutta kun mä jo hain vissiin kuudetta.. Diibadaaba. Scorpionsin keikan jälkeen juoksentelin myös pakoon ranskalaista turilasta, joka yritti jututtaa meitä (olisko osuutta sillä, että katottiin, onko sen kiltin alla kalsareita). Kun kuulin, että tyyppi on Ranskasta, peljästyin - kun en niistä fransmanneista niinkään tykkää.
Viina maistui reissussa.. ja närästys oli loppuaikana sen mukanenkin.
Takasin lähtiessä sai taas jännätä (kun ensin oltiin ruuhkien takia käytetty siihen 75 kilsan matkaan VIISI TUNTIA). Kone taas täynnä - ja myöhässä. Helsingissä oli loppujen lopuks vaihettu isompi kone, joten taas mahduttiin - ja taas bisneksessä.
Erityisen kiva oli reissu taas kerran. Valokuvauskone on ollu erittäin passiivinen, mutta muutama kuva sinne on tarttunu.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home