tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Kunnialla selvitty

Pääsiäisen aika onnistuttiin sitten tehokkaasti ryhmyämään. Mutta kunnia säilyi, ja maine kasvoi. Vietettiin siis aikaa Pohjanmaan sydämessä Teuvalla. Piipahdettiin vierailemassa myös (muistaakseni) Kaskisissa ja Kristiinankaupungissa. Lapfjärdissä juotiin paukkuja kiinni olevassa hotellin baarissa ja saatiin kuulla illalla soittavan bändin sound check. Ei missään muualla kuin Suomen maaseudulla voi päästä sulkinaiseen baariin!

Hauskaa riitti moneksi päiväksi, viinat ei loppuneet kesken, ja pahoilta vammoiltakin vältyttiin. Jopa paluumatka automaattivaihteisella autolla meni ilman onnettomuuksia. Mutta kyllä sen jälkeen oli aivan ihanaa päästä oman rakkaan vaihdekeppi-Focuksen rattiin.

Kiitoksia isäntäväki Perälä & Tuomelalle!