maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

No huh hah hei vaan

Kyllä tää opettajien kesäloman alottaminen on rankkaa... Tai siis mähän olen töissä yhä, mutta toki piti loman alottajaisia muitten mukana viettää.. ja sitten voin viettää taas tällä viikolla uuestaan.
Perjantaina lakkiaisten jälkeen ryhmällä raahustettiin paariin, kuohuviiniä kului ja meno oli railakasta. Kuohoviinin kiskomisen jälkeen vielä taisin ihan vahingossa horjahtaa Ricksiin, ja olihan siinä muutama kollega mukana myös. Ja vielä jatkoille melkein naapuriin.. Että semmonen alotus. Ja että se ei tuohon jäis, niin lauantaina istua törötettiin Monosen kanssa jo kymmeneltä aamulla terassille. Sitten tie vei lounasristeilemään. Oli sitten melkonen keittolounas, jopa niin rankka, että loppujen lopuks laivalta tultiin verissä päin (korvassa pienen pieni naarmu mutta verta sitten sitäkin enemmän) ja turvamiesten saattelemana (olivat vissiin kantaneet mun pussukat satamaan).. Siitä vielä mut houkuteltiin Suomenlinnaan, missä korva muuten paikattiin roudateipillä, tirsk. Hevisairaanhoitaja!!

Nyt sitten en olekaan yhtään turvoksissa. Ja naama on punasena, kun terdellä on tullut väriä otettua. KOhta on kaikki työt tehty ja pääse keskiviikkona viimesen haastattelun jälkeen lomailemaan ja kohti Sauna Open Airia, dadaa (eli taas loman alottajaiset...)