Nyt ei enää laulata...

KUmmasti sitä aina laulattaa loppuviikosta, mutta maanantaina on sitten jo hyvin toisenlaiset fiilikset. Kirjottaminen on hankalaa, kun silmät on turvonnu jonnekin naaman sisälle.

Torstaina keikka meni oikein hyvin. Sain jopa nimeni listaan, niin ei tarvinnu pulittaa montaa rahaa lipusta. Rocksiin mentiin sopivasti kun keikka alkoi. Paikka oli tietysti ihan täyteen ammuttu, mikä ei ole yhtään kiva. Hyvä oli setti, vaikkakin poijjaat tais olla pikku hiprakoissaan.
Myös jatkot oli äärimmäisen hauskat; votka ja fisu olivat ystäviä.

Perjantaina oli rapula. Ihan mahoton. Illan katveessa lähettiin sitten ajelemaan kohti Konnevettä ja paikalla oltiin joskus yhentoista aikaan. Kankkunen oli tainnu automatkalla jo hävitä muutaman siiderin avulla. Joten uutta nousua vaan päälle. Aamuun asti siinä tulikin terassilla istuttua ja höpötettyä.

Meno jatkui lauantaina, kun iltapäivällä ittemme saatiin kammettua ylös. Henkkakin sitten saapui vahvistamaan porukkaa. Huomattiin, että myös juomavarastoa täytyy vahvistaa; Teemukin oli tainnu imasta edellisyön aikana koko kaljalaatikon tyhjäks. Jykä onneks varmana ja vakaana kuskina ajoi Konneveden keskustaan.
Lauantai meni syömisen ja juomisen merkeissä (mikä yllätys). Ja poijjaat saunovatkin tuntitolkulla. Sinä aikana me Pian kanssa vissiin poltettiin kaks askia tupakkaa ja vedettiin kännit. Mutta näinhän se oli ajatuskin...

Eilen automatka ei ollu häävi, ei laisinkaan. Mutta hengissä selvittiin puolen yön aikoihin kotiin. Kiitos siis isännälle ja muillekin vierailla. Laitan kuvia nettiin, jahka ehdin. Nyt lähen kotiin täältä töistä keikkumasta!