Olipa rauhallista joo
Kyllä olikin sitten mukavan rauhallinen viikonloppu, just joo. Perjantaina Samit sai mut sit lähtemään baanalle ja ihan jo tuossa tunti sitten tulin kotiinkin siltä reissulta. Perjantaina siis kierreltiin Stadin baareissa, mulla oli suunnitelma, että lähen sit viimesellä bussilla kotiin (4.10). Mut enpä lähteny, pojilla oli huoneet Marskissa, ja siellähän sitten minäkin. Känni oli tietysti ihan messevä.
Lauantaina sitten puolenpäivän aikoihin pyyhkästiin Roskapankkiin, ja senhän nyt tietää, mitä siitäkin seuraa.. Kyllä siinä jo piti kumota fisua ja minttuakin, kun hampaat oli pesemättä. Kävästiin myös Tauossa ja Iltakoulussa, myös Ari & Kirsi oli jo siinä vaiheessa täydentämässä porukkaa. Hyvinhän tuo viina uppos menemään. Sitten tulikin oikea älynväläys, kun poijjaat alko miettiä lähtöä kotia kohti. Sillon oli ä-lyt-tö-män hyvä idea, että miekin lähen Tampereelle. Junassa tietysti piti ihan vaan pari lonkeroa kumota seuran vuoks, ja Tamperkeleessä sitten tietysti DD-pubiin, jossa mulla oli fänikin. Tänään junassa ei enää sitten tuntunukaan tuo reissu kauheen hyvältä idealta, kun tutisutti, tärisytti ja oli yhtä aikaa kylmä ja kuuma. Vielä prkl onnistuin heti rikkomaan penkin ja pamahin selälleni takana istuvan polville. Jumalauta että nauratti, tena kastu.
Että tämmönen rauhallinen viikonloppu. Mitähän tuosta pääsiäisestä oikein tulee, kun sillon olis tarkotus ihan bilettää.. apua, sekin on ihan just kohta.

1 Comments:
HAhahahahahha!!!! Tena-Rudi!!!!
Lähetä kommentti
<< Home