maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Takana rauhallinen ja reipas viikonloppu...

... ja pah! Piti olla, piti, kun ei ollut mitään ennakolta suunniteltua. Mutta eihän sen tartte tarkottaa, ettei missään tulis piipahdettua. Kun perjantaina on vapaapäivä, on aika vaarallista lähteä käymään kaveria moikkaamassa (ai niin, tulihan sitä muuten jo torstaina käytyä parilla...), koska siinä suhinassa sitten tuli päätettyä, että lähetään Green Christmas -festareille Viroon joulukuun puolessavälissä. Ja niin, että lähetään myös perjantai-iltana New Model Armyn keikalle. Ja sinnehän suunnistettiin, toki RockBarin kautta jälleen kerran.
Olipa aikas mukavata tuotakin bändiä nähhä ja kuulla, tuli oikein nostalgiset viilingit. Niitähän piti sitten vielä lähteä purkamaan Ricksiin (tarviiko sanoa, että tappiin asti meni...) ja sitten vielä jatkoille, jossa kylläkin fiilikset muuttu jo enemmän tuonne metalliosastolle, kun Amon Amarthin DVD löysi tiensä soittimeen (kyllä kyllä, laulaja on komea).
Aamulla herättyäni oli aivan päissäni... huh huh. Lauantaina sitten onneks ei enää tullu jatkettua meininkiä, vaan kotiin päästyä myös pysyin siellä - en uskaltanu ees saunaan lähteä, etten vahingossa vinksahtais vaikka paikalliseen.
Että näin rauhallinen viikonloppu, juu. Ja kohtahan tuo on taas seuraava, voi ei...