maanantaina, elokuuta 02, 2010

Puntala oli parhautta!

Olipas taas vallan mahottoman mukava viikonloppu tämä juuri loppunut. Ihanaa, kun helle pikkasen hellitti. Perjantaina suihkas jopa vettä ja lauantaina joutu jo ehtoommalla laittamaan pitkähihasen päälleen! Woohoooo, welcome syksy!
Oli siis punk-kekkerit Puntalassa, ja siellähän minäkin edustamassa poikain kanssa. En ole punk-festareille itte vuosikausiin (kymmeniin?) päässy, joten tuli oikein nostalginen olo. Vauhtia otettiin Nätkien residenssissä Pirkkalassa perjantai-iltapäivästä lähtien. Esmes viinojen blandaaminen lasipulloihin on tärkeä ja tarkkuutta vaativa homma:

Ite juhlapaikalle mennessä juhlakuntokin alko olla jo melkonen, joten yksityiskohtia perjantailta ei kannata nyt niin kauheesti kysellä. Nähtävästi iltaan liittyi erinäisiä alkoholipitoisia juomia, tanssahtelua (siis me tanssittiin jonku hc-pumpun tahdissa HITAITA!!?), yleistä seurustelua ja hengailua. Kunhan siis pöristiin ympäriinsä, ja oli kai siellä jotain bändejä, olihan?
Tuttuja mulla ei paikan päällä ollut juurikaan, perjantaina näin vain yhden festaritutun, jonka tietenkin Pekkakin sattu vielä tuntemaan. Jostain syystä me poistuttiin paikaltakin jo ennen viimestä bändiä. Vaikee sanoa siitäkään, että mikähän idea se on ollu. Yks seurueesta vietiin Pirkkalaan nukkumaan, muut vielä suunnattiin Tampereelle baariin, mikä ei ollu ehkä kaikista järkevin idea. Taksilla sinne, juotiin enintään yks kalja, ja taksilla takasin. Että just just. Jotenkin kauheen hiljasta Tampesterissa tuntu olevan.

Lauantai sitten sarasti hienoisen krapulan tahdittamana, mutta sitä krapulaahan täyty sitten äkkiä ruveta siirtämään. Sen verran se tuntu muitakin vaivaavan, että loppujen lopuksi Puntalaan launtaina siirtyi enää kaksi neljästä. Mutta mikäpäs siinä, kun väki vähenee jne... Paitsi vähän tissutteluks meni sitten se lauantai, mukana olevat viinat oli niin helevetin pahoja! Mutta nyt tuli bändejäkin sitten vahdattua hiukan tarkemmin. Kylläkin kesken päivän joku sähköpääkaappi lassahti paikalla tuleen, joten aikataulut heitti sitten hiukan häränpyllyä, mutta sellanenhan nyt kuuluu asiaan. KNUP!
Nyt näky muutamia tuttujakin mestoilla, kun siellä ees taas pyörittiin. Lauantaina sentään älyttiin olla lähtemättä enää baareilemaan festareitten päälle!
Eilinen menikin sitten Laiskottelun abc:n merkeissä. Kotiin asti toki pääsin, ja tänään onkin saanu pirteenä tehhä töitä. Tulevana viikonloppuna oliskin suuntana Pori ja Sonispörinät. Jaksaa jaksaa, kyllä jaksaa!!