Viikonloppu vietetty
Miten nää sunnuntai-illat aina tulee näin nopeasti? Toisaalta, tänä aamuna heräsin ultra-pahalla tuulella, että taas pitää lähteä töihin. Voi mikä hymy levis naamalle, kun tajusin, ettei olekaan vielä maanantai!!
Perjantai meni loistavasti sitten loppujen lopuksi. Ensin istuttiin Pertun ja Ponun kanssa kaljottelemassa, myöhemmin mukaan liittyi myös Maritta ja olisko ollu Lauri.. Ai niin, ja Suski oli myös alkuun hetken mukana. Siinäpä onnistuin juomaan itteni yltiömukavaks ja oli aika rantautua Nosturiin. Viimonen kutonen tietysti meni nokas edestä, joten reippaana tyttönä kävelin.
Gaalahan tietysti oli jo kerenny loppua - enkä nyt tiedä, oonko voittanu palkinnon!! Mutta oivallisesti siis kerkesin Diablon keikalle. VITTU KUN OLI KOVA! Ai että mie tykkäsin. Ja nyt sitten on taas niskat jumissa.. Onkohan tästä ollut ennenkin puhe, onko? Että ei sitä päätä oo mikään pakko viskoa.. Mutta eipä sitä opi.
Keikan jälkeen Hannan ja poikien kanssa otettiin vielä pari bisseäkin. Houkuttelivat mua Kotkaan keikalle seuraavana iltana. Ja sehän kuulosti tietysti loistavalta idealta siinä humalassa. Kun sitten lauantaina siitä mulle soiteltiin, niin idea ei enää ollu ihan niin loistava. Joten tajusin olla lähtemättä.. Huh huh.
Outoa muuten, olipa mikä vaan metallibändi keikalla, niin sieltä saa ittelleen armottoman rapulan. Ampuuko ne jotain kaasuja ilmaan vai mitä???
Nyt on kyllä Diablo soinu tiuhaan cd-soittimessa. Prkl että jytisee.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home