KÄNNIÄÄLIÖ!!
Jösses mikä morkkis! Molen känniääliö, täys idiootti!!
Lauantaina sitten otettiin oikein kunnon tilanteen nollaus. Mononen soitti mulle jo aamulla puol yheksän, että äkkiä tänne. Ei kai siinä auttanu vastaan napista, mutta VASTA klo 11 mulla oli siideri nokan alla. Ja siitä se ylämäki sitten alkoi. Viiletettiin Peteen, minne keräänty lisääkin sakkia. ja vitut me minnekään tatuointimessuille päästy (ONNEKS ei sentään sinne menty mokailemaan).
Petestä siirryttiin Pataässään, sitten mä vaihdoin Rocktowniin, oli Mirkkan kans siellä tällit. Ja siinä kuuden aikaan jo aika hyvässä soseessa...
Oliskohan joskus yheksän aikoihin mut ohjattu tästä viimeisestä paikasta ulos. Ei se vielä mitään, kun olis tajunnu kiltisti lähteä vaikka kotiin, mutta ehei. Piti jäädä vissiin kaheks tunniks mesomaan siihen ovelle, että mun TÄYTYY päästä takasin sisälle. Kas kummaa kun en ole päässy? Välillä istua jurmotin katukivetyksellä, ja sitten taas yrittämään... Sitkeyttä ainakin siis riittää. Mutta olis toki voinut jäädä tekemättä. Tiedänpähän ainakin, missä baarissa ei tartte naamaansa näyttää ihan just.
Kaveri seuraavana päivänä ihmetteli, että et sitten käyny ollenkaan heviluolan puolella. Juu en, kun lensin ulos ennen ku se edes aukastiin. Jee rait, aikuinen ihminen käyttäytyy näin...

2 Comments:
Heheheh, mitenkäs se nyt tolleen!!! Voi sua, älä välitä. Morkkis häipyy pois pian, ja jo keskiviikkona on ihan normiolo!
Perjantaina Nosturiin kattoon NoMeansNota?
Eijeijeijei. Ei ole kyllä lippujakaan.. onneks
Lähetä kommentti
<< Home