sunnuntai, maaliskuuta 30, 2008

And the Winner is...

... miiiiiii. Nimittäin - daddadadaaa - vietin baarittoman viikonlopun (hyökyaaltoja, kiitooosh). Kyllä sitä tätä passaa nyt sitten mainostaa ainakin puol vuotta, näitä kun ei tule vietettyä ihan koko ajan. Tähän voi myös vedota, kun on menossa kaljalle, että kyllähän mie sillon maaliskuussa...
On muuten aika outoa, sunnuntai eikä kankkusta. Ihan jopa pirteenä mietin, mitähän tekis. Tai no, tiiän kyllä, että tenttiin pitäis lukea, se kun keskiviikkona pukkaa päälle.

Eilen kyllä melkein alko huvittaa tää kotiviikonlopun vietto. Että kun sellasen päätän viettää, niin alkaa tulla tekstiviestiä "Haluatko listalle illan keikalle?" Ei helevetti, sitten melkein väkisin viiään baariin. Oli vissiin Nosturissa hiukkasen yleisökatoa. Ajattelin ensin, että on kai se sitten lähettävä pelastamaan (lue: pilaamaan) niitten ilta, mutta loppupeleissä sohvalla röhnöttäminen kuitenkin voitti. Vieraskin oli siinä alkuillasta, että piti seurustella, ja sehän vie mehut ihan tykkänään. Kyllä mie vielä yheksänkin aikaan arvoin lähtöä, mutta sitten pysyin tiukkana.

Eli kyllä, kunniamainintoja, aplodeja, gloriaa otetaan vastaan. Mutta prkl menis viikko nopeasti ja olis jo perjantai ja pääsis kaljottelemaan!