Sairastelu jatkuu

Oon nimittäin elämäni pisimmällä sairaslomalla, koko viikko pätkähti, kun kävin tänään terkkarin luona. On tää olokin kyllä niin vittumainen, että ei työt tule hirveesti mieleen. Sen terkkarikäynnin jälkeen toki piti istua yhessä palaverissa pari tuntia... että tämmönen sairasloma joo.
Mutta olo on siis mitä ihanin: yrjötaudin jälkeen nous kuume, joka on sahannu sitten ees taas nyt kolme päivää, ja pää hajoo tästä hedarista, prkl. Jouduin jopa perumaan Tallinnan ryhmyreissun, helevetti. Siis minä, joka yleensä en ole ees kippeenä!

Oli kyllä se terkkarilla käyntikin mielenkiintonen, johtuu varmaan miun kierosta huumorintajusta. Hoito-ohjeet oli suunnilleen näitä: lepoa (no enpä nyt kauheesti oo ajatellu maratonille lähteä), ei mitään rehkimista, esim. seksiä (prkl näytänkö joltain himonussijalta, joka vaan panee päivät pääskytysten. No ok, mulla on viikset, mutta ei se saamapuolta ole lisänny!), pitää muistaa juoda paljon (sehän se multa on aina päässy unohtumaankin, viinamarjamehua alas vaan), C-vitamiinia pitkin päivää (entäs B...), nenäsuihketta (ai helevetti, se nyt tietysti unohtu ostaa), herkkuja (JIPII, het ostin suklaata), särkylääkettä... Ja lääkäriin, jos ei ole viikon loppuun mennessä menny ohi - tai jos olo jotenkin radikaalisti heikkonee (ja mitähän se sit tarkottaa, miun mielestä tää on jo nyt radikaalisti heikko!?)
Sit se terveyssisar erehty tekemään vielä kysymyksen: "Onkos sulla kotona pieniä huollettavana?" No arvaa? Jos nyt ees itestään osais huolen pitää. Ja mikä siinä muuten on, että kun sanoo asuvansa ihan yksin, niin heti pitää empaattisena kysellä: "No hoitaako sinuu sitten kukaan?" Enpä kuule tässä olossa mitään hoitosetiä ole kaipaillu, nih. Jos nyt oon tässä parikyt vuotta onnistunu elämään ihan itteni kanssa, niin enköhän nyt vielä muutaman päivänkin onnistu. Aaaaaaaarrrrrrrgh!

Mutta nyt lähen vetään sitä mehuu ja vällyjen alle, että tää saatanan olo normalisoituis vielä jonain päivänä.