Perjantaipäivää
Olis sitten perjantai, klo 18.03 ja töissähän sitä nyt toki siihen aikaan vielä keikutaan. Varsinkin, kun koko päivä on ollu "Suuri yhdistymispäivä", kun ensi syksynähän sitä on täysin uudet kujeet duunissa yms. Päivä oli kyllä oikein mukava; porukka tuntu olevan ihan suhteellisen positiivisilla mielin ja jotain varmaan saatiin jopa aikaiseksikin. Se tilaisuus loppu klo 16, porukka siinä alko jo suunnistaa olusille, mutta mie se tulin töihin. Ja kaks opee kans, on nääs uusintatentti-ilta. Minun piti tulla vahtaamaan, onko yo-kokelaat pitäneet lupauksensa ja tulleet viimesiä vaadittavia kursseja tenttimään. Ja voi ihmetys ja kummastus: kaikki luvanneet olivat paikalla! Että ollaan saatu peloteltua niitä tarpeeks. Ihan voi henkseleitä paukutella - kyllä meillä on hyviä opiskelijoita!
Ja ai niin, enhän mie olis voinu lähteä muutenkaan kaljalle, kun oon yhä kotiarestissa. Päivä kuus menossa. Tällä viikolla on jo pinnaa kiristäny pariin otteeseen niin, että uhosin tuossa keskiviikkona, että hankin duuniin kaljakorin, josta voin aina korkata, kun oikein ketuttaa. Koska tällä viikolla ON ketuttanu. Taas on saanu huomata, että tää duunihan menis oikein jouhevasti, jos ei olis noita opettajia... Mutta unohetaan menneet, tänään on ollu toistaseks hyvä päivä, joten olis varmaan viisasta lähteä nyt helevetin nopeeta kotiin, ennen kuin...

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home