keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Voi vitun perkeleen työt

On taas ihan pikkasen nyppässy tällä viikolla. Ennen juhannusta jo luulin, että sais huokasta helpotuksesta, kun syssyn työt olis selvillä. Päätin sitten ekan lomaviikon viettää duunissa. Ja kuinkas kävikään: no vitut ne mitään selvillä ole, sama soppa taas alko maanantaina että yhtäältä toisaalta voip olla että on tai voiphan tuo olla olematikin. Saatana että oon rikki tästä tilanteesta!!!

Kertokaapa viisaat mulle, monessako työpaikassa voi eläkkeelle jäävä ensinnäkin vetkuttaa eroanomustaan suunnilleen pari päivää viimesen dead linen yli? Ja sitten tehhä tän anomuksen vielä silleen, että tuleekin lomalta 10 päiväks töihin. Sen jälkeen on pokkaa sanoa, että hän tulee siks aikaa pöytäänsä siivoamaan!!! Just joo, voisinhan minäkin kymmenen päivän ajan olla tekevinäni töitä ja täydellä liksalla vaiks istua terassilla. Voisin joo, mutta ei pokka anna periks.
Siis meillähän näin voi tehhä. Ja tuon takia sitten seisoo päätökset muutamalta muulta työntekijältä.
Tänään taas EHKÄ meni asiat taas vähän eteenpäin, mutta eiköhän ne huomenna käänny päälaelleen. Taisin siis tehhä neljä päivää ilmasta duunia, jotta tää yks voi hengata pari tuntia päivässä työpaikallaan ja tulla sit siivoomaan pöytäänsä syssymmällä.
VITTUSAATANAPERKELEKYRVÄNNUPINJUMALAUTA!