Hyvää matkaa, mummo

Viikonloppuun piisas taas iloa ja surua. Siis miunhan piti olla kotiarestissa, mutta lauantaina, kun sain miehen matkaan, kaljanhimo voitti. Roskapankin terassilta alkoi sitten illan remellykset. Erinäisten kippoloitten kautta päädyttiin vielä yöllä miun luokse jatkoille. Siinä tuli sitten vissiin naapureitten kanssa kuunneltua vähän musiikkia... Toivottavasti eivät ole kovin häiriintyneet? Vaikka tokihan kai kaikki tahtoo yöllä viiden jälkeen kuunnella Manowaria, Sentencediä, Slayeriä, Amon Amarthia... eikös vaan tahdokin? Hiukan on pitäny luimuilla tuolla rappukäytävässä sen jälkeen, ei ole onneks vielä yksikään naapuri vastaan tullut.

Tänä aamuna tuli sitten suru-uutinen, jota toki hetki oli jo odotettu. Helvi-mummo poistui sitten tästä maailmasta aamuyöllä. Tietysti tällainen pitäis nähdä myös helpotuksena, eipä se kovin kummoista elämä enää tainnut olla. Mutta ainahan kuolema tuntuu niin lopulliselta. Että on tässä joutunut vähän märisemään. Töissä oli aivan kauhea päivä, että siellä ei kauheesti kerennyt miettimään asiaa.
Niin alkaa sitten suvusta se sukupolvi, johon mummokin kuului, olla mennyttä. Tänä viikonloppuna on siis vuorossa kuoppajaiset.