Tiukka tentti
Tänään olin sitten haastateltavana. Tein jopa myönnytyksiä: otin turparomun pois ja laitoin paitapuseron päälle. Mutta en jakkua!! Linjanjohtaja esitti kyllä todella tiukkoja kysymyksiä - lähinnä kyllä aika paljon mielipiteisiin pohjautuvia ja kaiken maailman visioita. Niitä sitten änkytin siellä. Mutta ei nyt ainakaan mikään paska fiilis jääny. Ens viikolla selviää, kuka meidän koulun uusi rehtori sitten on. Jotenkin vain tuntuu, että se en ole minä. Tiedän että ainakin yksi haastateltavista on aika kova luu vastassa. Kolme ne vaan haastatteleekin. Tai ovat siis tänään kaikki haastatelleet.
Yks kysymys huvitti kyllä erityisesti. Linjanjohtaja kysyi, uskonko tulevani toimeen sen kanssa. Viittasi jopa meidän vuosi sitten tapahtuneeseen ensikontaktiin, jollon me naamat punasena tapeltiin koulun budjetista. Että tällanen ensivaikutelma silläkin minusta... Mutta eipä tuo ole meidän yhteistyötä myöhemmin haitannu. Asiathan ne riitelee jne. muita fraaseja. Saapi nähä saapi nähä.
Onneks viikko kuitenkin on lopuillaan. Huomenna vielä pari tuntia jos duunia tekis. Mietin, meniskö kattomaan Unshinen keikkaa. Bändi ei niinkään innosta, mutta siellä saattasi nähhä tuttuja. Mutta kun lauantainakin olis duunin kans teatteriin meno. Ei viittis siellä hirveessä rapulassa olla. Jos kävis huomenna vaan salilla ja sitten kotiin. Katellaan..

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home