Juuei, en ollut baarissa, eheeen. Luin ylioppilaskoevastauksia silmät sikkurassa. Noh, kirjottajia ei ollu paljon, joten vastaukset on kolmeen kertaan luettu, kielivirheet merkattu ja pisteetkin mietitty. Pitää vielä odottaa, että YTL:n pisteytysvinkit tulee tänään ja vilkasta kertaalleen vastaukset läpi, joten voiton puolella tämän kokeen suhteen. Tän viikon perjantaina on sitten esseekoe... Eli arvatkaa myös, mitä teen ens viikonloppuna?
Perjantaina toki piipahin ulkoilemassa, tuossa Länkkärissä, ihan omilla nurkilla, oli Blake keikalla. Herra Blondi ilmotti mulle pe-iltapäivällä, että mä muuten lähen sen kanssa sinne. Onko siinä sitten kauheesti vaihtoehtoja? Mutta mukavaa oli käydä livemusaa kuuntelemassa. Blondikin oli ihan pirteällä tuulella, sai lätistä sen kanssa ihan olan takaa. Yhden kaljan join, joten kerrankin tällä tavalla. Käytiin vaan keikka kattomassa, ja sitten herra ajoi minut turvallisesti kotiin nukkumaan.
Eilen kyllä mietin, että saatana mikä keski-ikänen mie olen! Sunnuntai ja meikäläinen oli jo iltapäivään mennessä tiskannu, imuroinu ja silittäny kasan vaatteita! Helevetti, sunnuntaina pitäis potea sohvan pohjalla krapulaa ja harrastaa kankkusseksiä (ai niin joo, siihen saattais tarvita partneria..) Mutta ei, tää täti saatana tekee kotihommia ja lukee yo-kokeita. Ei ole hääviä! Seuraavaks varmaan alan paistaa pullaa!
Sunnuntai-iltana kävin vielä Outi&Robben&lasten luona. Outsan kanssa käytiin paikallisessa pitsallakin.
Että tämmönen viikonloppu takana. Tänään tulee siskoni Piritta minua viihdyttämään ihan koko viikoksi, jee...